Michael Jacksonin tytär on jo 20-vuotias – katso kuinka upealta hän näyttää
On kulunut jo lähes 9 vuotta siitä, kun pop-musiikin kuningas, Michael Jackson, nukkui pois.
Michael Jacksonin kuolema järkytti koko maailmaa – eikä ihme, sillä jokainen tuntee vähintään yhden miehen säveltämän kappaleen. Michael Jacksonin suurimpia hittejä ovat muun muassa: Beat It, Billie Jean, Smooth Criminal ja Love Never Felt So Good. Pop-kuninkaan kuolemalla oli myös muita surullisia seurauksia; brittiläisen Skynews -lehden mukaan 12 Jackson fania olivat tehneet itsemurhan heidän idolinsa kuoleman jälkeen.
Valtava omaisuus
Michael Jackson tienasi uransa aikana satoja miljoonia dollareita ja hänen musiikkinsa arvellaan tuottaneen jopa miljardeja.
Billboard on arvioi Jacksonin ansainneen kuolemansa ensimmäiseen vuosipäivään mennessä vähintään miljardi dollaria.
Jälkikasvu
Michael Jacksonilla oli kolme lasta, Paris, Prince ja Michael Joseph – tänä päivänä heistä kaikki ovat jo aikuisia.
Paris Jackson on tällä hetkellä 20-vuotias nuori kaunotar, joka nauttii matkustamisesta ja faniensa viihdyttämisestä. Nuori nainen toimii myös mallina.
Voit katsoa oheisista kuvista, kuinka upealta 20-vuotias Paris näyttää!
Kuvat: Instagram
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Nainen lähti treffeille: mies ei tajunnut, että naisen paras ystävä oli mukana koko ajan – koominen kuva
- Photoshop ei ole kaikkien leipälaji – 16 kuvaa, joita katsoessa tekee mieli itkeä
- Teini joi energiajuomia lomansa aikana – nyt vanhemmat varoittavat traagisesta kuolemasta
- Katso millaisia esineitä lentokoneisiin on yritettu salakuljettaa – vaikea uskoa edes todeksi
- Lähes mahdoton haaste: Selviätkö kuvasarjasta niin, että katsot naisia ainoastaan silmiin
- 27 ihmistä, jotka maastoutuivat ympäristöön paremmin kuin kameleontit
- Mies katosi 25 vuodeksi ja rakensi upean luolaston – lopputulos vetää sanattomaksi
- Tiesitkö, että Kim Jong-unilla on vaimo? Tässä kuvia hänestä
- Mies latoo muovipulloja päällekkäin puutarhaansa: lopputulos on todella nerokas
- Ovatko suomalaiset todella vieraantuneet näin paljon luonnosta?
- Mies osti kolme konttia ja muutti ne kesämökiksi – vilkaisin sisäpuolelle ja olin vaikuttunut
- Kuvat saksalaisen sukellusveneen sisältä aiheuttavat kylmiä väreitä: ei klaustrofobisille
- Remonttimies saapuu perheen kotiin – piilokamera paljasti pöyristyttävän huijauksen
- Mies eli vuoden ilman alkoholia: ennen ja jälkeen kuvassa suuri ero
- Nainen ostaa ammatikseen pahvilaatikoita: et usko mitä hän saa niistä aikaiseksi
- Kaivosmiehet murtavat auki tylsän näköisen kiven: sisältä paljastuu silmiä häikäisevä yllätys
- Nainen rikkoi korukaupan rannerenkaan: pyörtyi kirjaimellisesti kuullessaan mitä se maksaa
- Helin mielestä ruoan tilaaminen on noloa –”lähetti voi tuomita minut”
- Tällä naisella on niin kauniit jalat että ne kirjaimellisesti elättävät hänet – 15 kuvaa
- Äiti osti pojalleen t-paidan – huomasi rivon yksityiskohdan vasta liian myöhään